Luna sai ensimmäisen Latvian sertinsä viime toukokuussa. Kesäkuussahan se oli Kroatiassa Euroopan Voittajanäyttelyn ROP. Tällä Voittaja-tittelillä se valmistui Kroatian valioksi. Kroatiasta kesti melkoisen kauan saada valio-paperi. Tätä paperiahan tarvitaan ilmoittautuessa valioluokkaan näyttelyissä. Tätä paperia odotellessa käväisimme jälleen Latviassa Baltian Voittaja-näyttelyssä marraskuussa. Tuloksena silloin VSP ja serti. Lähetin mailia Latvian kennelliittoon ja tiedustelin mahdollisuutta anoa Luna Latvian valioksi yhdellä sertillä (sehän siis oli jo Kroatian valio). Ei kuulemma käynyt. Kumma juttu, kun meidän kanssa samassa näyttelyssä ollut Tanskan valio sai itsensä yhdellä sertillä valioksi. Latvian kennelliiton sivuilla asia kyllä lukee selvästi; koiran tulee olla oman maansa valio valioituakseen yhdellä sertillä. Asia jäi niin paljon kismittämään, ettei siinä muu auttanut kun ilmoittautua vielä kolmanteen näyttelyyn Latviassa.
Olin tiennyt lähteväni kesäkuussa Latviaan jo viime vuoden puolella. Silti kuitenkaan en saanut itsestäni irti sitä, että olisin ilmoittanut koirat sinne ajoissa. Heräsin vasta viimeisellä extra-viikolla, jolloin ilmomaksut olivat tähtitieteelliset. Gwendy lähti sitten vain turistiksi mukaan. Kyllä pitää ihmisen olla tyhmä!
Tänään Luna sitten sai kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kolmannen Latvian sertinsä ja valmistui Latvian valioksi. Olisin kyllä tainnut saada sen helpommallakin, jos vain olisin silloin marraskuussa vain mennyt näyttelyn sihteeristöön ilmoittamaan koirani valioksi. Tänään nimittäin marssin sihteeristöön ja kerroin koirani valmistumisesta. Henkilö katsoi arvostelulomaketta (siellä ei lukenut valioarvosta mitään, sertistä kylläkin) ja alkoi kirjoittaa kuittia. Mitään lomaketta en täyttänyt. Mielenkiintoista. Mitähän tässä tarinassa vielä tapahtuu?!

Reissu oli mitä mainioin. Olimme liikenteessä koko perhe miinus Oliver. Oliver on mummon ja vaarin luona Paltamossa ja tämä oli Acken spesiaalireissu äidin ja papan kanssa. Poika otti kyllä koko ilon irti. En ikinä käy koiranäyttelymatkoilla vain näyttelyn takia, vaan aina täytyy nähdä myös jotain muuta näyttelymaasta. Aloitimme matkan perjantai-aamuna. Ajelimme rauhassa Riikaan, jossa yövyimme. Hotelli meinasi yrittää melkoista kusetusta. Pyrkivät laskuttamaan 100 euroa kalliimman hinnan vedoten toiseen koiraan. Hei haloo!!
Perjantai-iltana muuten koin yhden elämäni hurjimmista lenkeistä koirien kanssa. Hotellimme oli "rauhallisella lähiöalueella" hieman Riikan ulkopuolella. Lähdin lenkille. Jokainen talo oli varustettu isolla aidalla ja lähes joka talossa oli koira. Kahden ison, vieraan koiran ilmestyminen aiheutti armottoman haukkukonsertin. Kävelyämme pystyi seuraamaan äänen perusteella. Koirat Latviassa ovat ihan oikeita vahteja, ei tulisi mieleenkään mennä asiattomasti sisään portista. Eräässä pihassa oli kaksi isoa sakemanniamixausta ja aita oli melko hutera. Portti teki mukavaa aaltoliikettä koirien pärskiessä raosta. Teki mieli juosta karkuun. Eipä se olisi auttanut, sillä seuraavassa pihassa meitä myöskin seurattiin aidan takaa koko matka haukkuen ja muristen ja sitä seuraavassa ja sitä seuraavassa. Luna ja Gwendy olivat ihan vauhkoina, kun joutuivat tällaisen myllytyksen kouriin. Oikea antikliimaksi koettiin vähän ennen hotellia, kun aidan takaa meitä alkoi seurata kaksi typistettykorvaista kaukaasianpaimenkoiraa. Siinä kyllä ihan vilpittömästi sydän pysähtyi. Hullut hoffithan eivät tietenkään tajua, että nyt tuli ylivoimainen vastus, vaan häntä tötteröllä mentiin keskaria heilutellen. Onneksi koirat pysyivät eri puolella aitaa.

Lauantaina varasimme reilusti aikaa löytääksemme pikkukylän Riikan eteläpuolelta. Tiet olivat paikoitellen tosi surkeassa kunnossa. Fiilistä ei yhtään lisännyt se, että satoi kaatamalla. Minä kun pesin ja puunasin Lunaa aamun. Kaikki valui sateen mukana. Ja sadevaatteet... Mitkä sadevaatteet?!

Lauantaina näyttelyn jälkeen kävimme tutustumassa Jurmalan kylpyläkaupunkiin. Acke löysi uuden lempiruoan; sushin. Double Cafe'esta tuli koko perheen suosikki. Miksei Suomessa voi olla tällaista kahvilaa? Paikka oli niin hyvä, että ajelimme sinne myös sunnuntai-aamiaista syömään.

Näyttelyssä onneksi tällä kertaa paistoi aurinko.

Tuomari oli eteläeurooppalaiseen tapaan myöhässä. Meillä oli paniikki päällä. Olimme lähes 400 kilometrin päässä Tallinnasta vielä klo 14 ja laiva lähtisi klo 18.30. Pate löysi itsestään suomalaisen rallikuskin ja kaahaus oli armotonta. Klo 18.10 olimme satamassa ja 18.25 lähti laiva. Tipalle meni!
Mitä kaikkea sitä ihminen jäisikään paitsi, jos ei näitä mukavia koiranäyttelyn varjolla tehtyjä reissuja olisi?